Kyrön Pyörä - Nikkilän Hessun kauppakorkea

Eräs aikakausi päättyi viime viikolla, kun presidentti Koivisto saatettiin viimeiselle matkalleen. Toinenkin aikakausi on lähellä loppuaan, hyvinkin henkilökohtainen, ja koskettaa syvältä. Kyyneleitä on jo tullut vuodatettua.

On tullut aika sanoa hyvästit Kyröskosken katukuvassa yli 90 vuoden ajan vaikuttaneelle Kyrön Pyörälle. Liike lopetetaan kesän 2017 aikana.

Vaarini Jaakko Nikkilä, eli Nikkilän Jaska, perusti Kyrön Pyörän. Ensimmäiset tallessa olevat asiakirjat yrittäjyydestä ovat jo vuodelta 1926. Pyöräkorjaamon lisäksi vaarilla oli autokoulu, jonka pitämiseen hän sai luvan 1928. Vaari oli Tampereen Pyöräkauppiaat ry:n perustajajäsen ja kaiken kaikkiaan teki pitkän päivätyön kauppiaana sairauksistaan huolimatta. Koskaan en ehtinyt häntä nähdä, mutta hänen perintönsä elää.

Astetta lyhyempi puhelinnumero, kuin 90 vuotta myöhemmin. Ilmoitus Hämeenkyrön Sanomissa 16.3.1928.

Tyylikästä ajo-opetusta v. 1928.

Samana päivänä kun isäni pääsi armeijasta, hän otti vetovastuun Kyrön Pyörästä. Vuosi oli 1966. Vaari eli silloin vielä, mutta isä oli nuori ja vahva hommiin isänsä oppien kannustamana. Yli viisikymmentä vuotta Nikkilän Heikki, tuttavallisemmin Hessu, on palvellut asiakkaitaan tunteella ja rautaisella ammattitaidolla. Nyt on isän aika jäädä hyvin ansaitulle eläkkeelle. Tai no, eläkkeellähän hän on ollut jo vuosia, mutta eläkkeelle ilman liikkeenpidollista vastuuta. Kätevät kädet löytävät jotain muuta nikkaroitavaa kuin mopon sylinterin poraus, polkupyörän vanteen pinnaus, ruohonleikkurin moottoriremontti, kairan ja luistimien teroittaminen jne. Tai kenties Kyrösjärven kalojen on syytä olla nyt tosissaan huolissaan. Aika näyttää.

The KAUPPIAS Nikkilän Heikki itse.

Entäs minä sitten? Miten minä tähän liityn?

Se oli ensimmäisen luokan syksyllä kun jo osallistuin liikkeen töihin. Olihan paikka tuttu, etuhampaanikin menetin verstaan betonilattialle kaatumisen seurauksena, joten lähituttavuutta oli tullut tehtyä. Osasin lukea kouluun mennessäni, laskemaan opin heti perään, ja kun isä vielä opetti lisää niin minut saattoi laittaa kassalle. Olin silloin kuusivuotias. Ei, se ei ollut lapsityövoimaa ja sen hyväksikäyttöä. Perheyrityksessä sellaista käsitettä ei tunneta, sanovat muut mitä tahansa. Talon töihin osallistuttiin ja osallistutaan yhteisen elannon vuoksi. Muistan kun joskus sain viisi markkaa – siis sen vitosen sinisen setelin. Oli melkoinen aarre, josta osa tosin kului kadun toisella puolella Helgan kioskilla kymmenen pennin merkkareihin ja viiden pennin nallekarkkeihin. Vaahtosienet vasta hyviä olivatkin, mutta ne maksoivat kaksikymmentä penniä kappaleelta. Kallista. Jäätelö oli oma lukunsa.

Selvästi kesätöissä joskus vuonna 1980.

Kyllähän se lapsesta joskus vähän tuntui tylsältä olla töissä, mutta kyllä minä leikkiä sain, ja peruskoulukin meni ihan kohtuullisesti. Isällä oli kova luotto siihen, että hoidan kouluni. Hoidin. Pientä kannustusta toki sai olla. Yhtenä vuonna isä lupasi minulle hyvästä kevättodistuksesta 3-vaihteisen polkupyörän. Jippii! Uusi polkupyörä ja vieläpä aikuisten kokoa! Olin silloin siis vielä ala-asteella. Ahkeroin ja yllätin itseni, mutta ennenkaikkea isäni. Todistuksen keskiarvo nousi nimittäin enemmän, kuin sopimuksessamme oli määritelty. Isä lunasti lupauksensa bonusten kera. Sainkin valita ilman rajoituksia minkä pyörän vaan. Valitsin 5-vaihteisen, käsijarrullisen ja metallihohtosinisen retkipyörän. Oli se vaan hieno pyörä ja palveli minua kauan. Se pyörä näki kilometrejä.

Vaan näin jälkeenpäin ajatellen, paras käymistäni kouluista on ollut Nikkilän Hessun kauppakorkeakoulu. Se valtava henkinen pääoma, mitä isän opissa olen saanut, ja saan toisinaan vieläkin, sitä eivät korvaa mitkään todistukset yliopistosta ja ammattikorkeakouluista, ei pintaliito, ei muovikrääsä, ei tavarapaljous, eikä ”high-life”. Ei mikään. Sitä pääomaa ei saa rahallakaan. Se on perinnepääomaa, jota vanhempi siirtää lapselle. Toivottavasti muutkin lapset ovat yhtä onnekkaita, ja vanhemmat siirtävät perinteitä ja tapoja heille. Krääsä ei sitä onnea tuo. On nähty.

Laatua isältä pojalle. Sama pitkä Bahcon jakoavain on vaarista vuonna 1928 otetussa valokuvassa, kuin isästä vuonna 2007 otetussa kuvassakin. Jakoavain on ollut ahkerassa käytössä ja on vieläkin loistavassa kunnossa. Leuat eivät lonksu.

Opin jo pienenä kohtaamaan erilaisia asiakkaita, pitämään heitä kaikkia samanarvoisina taustasta riippumatta, juttelemaan heidän kanssaan, puhumaan heidän kieltään ja löytämään sen heidän kulloinkin päällimmäisenä olevan tarpeensa, syyn asiointiin Kyrön Pyörässä. Tuo oppi kantaa tänäkin päivänä. Väitän etten osaisi vetää tietotekniikkatunteja senioreille yhtä hyvin, ja saisi keskusteluyhteyttä heihin ilman lapsuudessa saatua pääomaa. Tai joulunaikaan, kun sain tehdä lahjapaketteja, siinä saatu rutiini koitui vähävaraisten hyväksi myöhemmin toisaalla. Jääkiekkomailan paketointi kyllä minua aina ihmetytti. Miksi ihmeessä se piti kääriä lahjapaperiin, kun paketin muoto paljasti heti sisällön 😃.

Kaikkien näiden kohtaamisten aikana opin kieltämättä samalla jotain polkupyöristä, mopoista, niiden varaosista, suksista, sauvoista sekä metsästys- ja kalastustarvikkeista jne. Oli muuten Kuusamon kuparilätkä paras viehe Kyrösjärvelle. Kosken yläjuoksulta sillä sai hyvin kalaa ja itse järveltäkin.

...ja Ahti soi antimiaan. Kuvataiteilija ja graafikko Pertti Nykäsen suunnittelema mainos logoineen. Ilmoitus Hämeenkyrön Sanomissa 5.5.1977.

Yksi konkreettinen oppi oli myös päässälaskutaito, varsinkin prosenttilaskut. Isä sanoi, että siinä vaiheessa kun tehdään kauppaa, ei lähdetä hakemaan laskinta. Hinta pitää pystyä sanomaan heti. Meillä oli siihen maailmanaikaan tapana antaa polkupyörän ostajalle viiden prosentin käteisalennus. Prosenttitaulukkoa sitten treenattiin, ettei jäänyt kauppa siitä kiinni. 10 %:n alennuksen laskeminen oli ja on tämän jälkeen suorastaan naurettavan helppoa. Muutenkin meillä laskettiin ostosten kokonaissumma siten, että hinnat kirjattiin allekkain pienelle paperille, laskettiin yhteen ja saatu summa lyötiin kassaan. Mitään bling-bling kassoja ei 1970-luvulla ollut pikkuliikkeessä. Nykyään tilanne on toinen. Valoja, värejä ja ääniä on nykykassoissa kuin flipperissä konsanaan.

Isällä oli kova luotto myös pankkiasioissa minuun. Sain laskea päivän kassan sekä viedä rahat ja laskut pankkiin. Opin liikkeen tilinumeron niin hyvin, että vaikka minut tänä päivänä herätettäisiin syvästä unesta, se numerosarja tulee kuin apteekin hyllyltä. Joskin se on siinä vanhassa muodossa, ei tässä uudessa luokattoman pitkässä IBAN-muodossa. Sama luottamus tuli osakseni paljon myöhemmin ollessani TET-harjoittelussa Kelloliike Misolla ja Kyrösvaatteessa. Harjoittelun aikana omistajapariskunnat poikkeuksellisesti päästivät minut kassalle. Sain tehdä kauppaa ja rahastaa siinä kuin koko muu henkilökuntakin. Aivan mahtavaa. Olin ollut isän hyvässä opissa.

Ensimmäinen Tunturi-mopo myytiin 1958. Kaikkiaan mopoja kulki Kyrön Pyörän kautta lähes tuhat kappaletta. Minä myin niistä yhden 😁 Ilmoitus Hämeenkyrön Sanomissa 19.3.1965.

Muistoja on paljon, ja aika on kullannut ne huonot, jos niitä nyt ylipäätänsä olikaan. Aikaisia aamuherätyksiä ei lasketa. Yhden tarinan kuitenkin kerron yli 20 vuoden takaa, ja sen sanomaa soisin jokaisen miettivän. Olin tuuraamassa yhtenä keväisenä lauantaipäivänä liikkeessä, ja tuli asiakas kauempaa käymään. Taisi olla Parkanosta. Hän oli Aamulehdestä nähnyt jonkin tamperelaisen ison liikkeen pyörämainoksen ja kysyi, että onko meillä samaa Tunturi-merkkistä pyörää. Totesin, että on, mutta tuolla hinnalla sitä en pysty myymään, vain viiden prosentin alennuksen voin antaa. Hinta oli itseasiassa halvempi kuin liikkeen sisäänostohinta. Siinä on kova kilpailutilanne tänä päivänäkin.

Asiakas oli kaikella tapaa kohtelias ja totesi, että kun hän nyt on kuitenkin lähtenyt liikenteeseen, niin hän ajelee sinne Tampereelle. Toivotin mukavaa päivän jatkoa. Kello oli jotain 12.50 (siihen aikaan liike meni lauantaisin kiinni klo 13), kun sama asiakas ajoi pihaan ja käveli ripeästi sisään. Kysyi, että onko se pyörä mahdollista vielä saada? Totesin, että totta kai, ilman muuta. Eikä tässä mikään kiire ole. Tampereella ei sitten ollut sitä pyörää?  Asiakas tokaisi, että oli se pyörä siellä liikkeessä, mutta häntä ei kiinnostanut enää hintataso. Häntä kiinnosti, että hän saa sen pyörän ajokuntoisena, ja siihen on mahdollisuus saada myös huolto ja varaosia myöhemmin ostopaikasta. Kyrön Pyörässä tuo kaikki oli mahdollista: polkupyörät myytiin ajokuntoisina, huolto- ja varaosapalvelu pelasivat. Tehtiin siis kaupat. Hain muutaman työkalun ja laitoin pyörän kuntoon. Asiakas oli tyytyväinen, kun pääsi heti pyöräretkelle. Oli hyvä mieli, kun sain palvella häntä.

Mainoksen sanoma kantoi vuosikymmennet ja oli Kyrön Pyörän syvintä ideologiaa. Se mikä myydään, se myös huolletaan. Ilmoitus Hämeenkyrön Sanomissa 9.7.1937.

Alkuperäiset ja iskemättömät Kyro 1 ja Kyrö 2 polkupyörämerkit isän tekemän pöydän päällä.

Kyrön Pyörä on siis minun ensimmäinen työpaikkani ja korkeakouluni. Samassa paikassa molemmat. Nykykielellä sanottaisiin 2-in-1. Siellä opitut tiedot ja taidot ovat osa minun identiteettiäni. Ne ovat pysyvämpiä kuin tatuointi ihossa. Ne ovat syvällä sydämessäni ja sielussani. Ne määrittävät minua. Olen polkupyöräkauppiaan tytär ja niin hemmetin ylpeä siitä. Olen ylpeä isästäni. Tunnen syvää kiitollisuutta ja teen kunniaa jokaiselle pienelle kivijalkakauppiaalle. Olette te vaan melkoisia sisun ja sitkeyden ilmentymiä. Kaikkea hyvää ja onnea teille, kun jaksatte ahertaa.

------

On vain yksi Kyrön Pyörä ja on vain yksi Heikki Nikkilä. Kiitos isä antamistasi opeista ja hyvää eläkeaikaa. Sinä, jos kuka, olet sen ansainnut. Syödään taas joku kerta kääretorttu puoliksi ja juodaan pikkupullo keltaista Jaffaa, sekin puoliksi. Eikä kerrota kenellekään 😉

Mun isä 💓