Neuvoin, kehoituksin, käskyin

Siinähän se otsikossa tukevasti seisoo eli suomalaisen poliisin pitkäaikainen toimintaohje. Vuodessa poliisi hoitaa noin miljoona tehtävää, ja niistä 90% hoidetaan puhumalla ilman voimakeinoja. Eli toimintaohje on osoittanut toimivuutensa. Aina näin ei kuitenkaan ole ollut, ja mm. siitä kertoo 5.5.2017 Poliisimuseossa avautunut "1917 Järjestys romahtaa" -näyttely. Näyttelyn alaotsikko "Kun viha muuttuu hyveeksi ja kosto ansioksi" on paljonpuhuva. Katsastin heti lauantaina 6.5. näyttelyn ja samalla koko Poliisimuseon. Oli minun ensivisiittini kyseiseen kohteeseen, joka löytyy Tampereen Hervannasta ihan Poliisiammattikorkeakoulun naapurista. Kiekollista parkkitilaa on ruhtinaallisesti ja bussilla pääsee ihan lähietäisyydelle. Poliisimuseo on saavutettavissa siis erinomaisen hyvin. Ei muuta kuin kierrokselle. On muuten ilmainen sisäänpääsy.

Ovesta sisään, ja millainen vastaanotto! Oli kertakaikkisen iloinen ja ystävällinen "respa". Kyllä tunsi itsensä enemmän kuin tervetulleeksi. Itseäni potkaisen jalkaan kun en kysynyt nimeä, enkä sen puoleen katsonut kylttiä rinnasta. Koskakohan sitä oppisi.... Oliko sitä nimikylttiä muuten? No, oli tai ei, toivottavasti kiitokset menevät tämän blogin kautta perille asianosaiselle nuorelle neidolle 😊

Tutustuin ensimmäiseksi 1917 -näyttelyyn. Näyttely oli mielenkiintoisesti rakennettu. Oli kaksi aikajanaa. Keskellä näyttelytilaa kiersi valopöytä teksteineen, valokuvineen ja esineistöineen. Sivuseinillä oli esillä esineistöä, mm. tuon ajan poliisin virkapukuja, pamfletteja, valokuvia ja erinomainen videoesitys poliisin vuosikymmenistä. Mielenkiintoisena yksityiskohtana olivat seinässä olevat painonapit, joista kuului kyltin mukainen laulu. Näyttely imaisi mukaansa ja valaisi monella tapaa ja eri kulmista mikä johti 1917 sekasortoiseen tilanteeseen. Poliittisia ristivetoja, Venäjän maaliskuun vallankumous, sisäistä kaaosta, maanpetturuutta, eduskunnan hajoittaminen, vaalit, elintarvikepulaa, nälkää.... ja kaiken kaaoksen keskellä poliisin rooli. Melkoista sekasotkua.

Mielenkiintoisen videoesityksen alkutahdit. Vaikka olenkin nopea lukija, niin vielä kun kuvat vaihtuisivat muutamaa sekuntia hitaammin, arvosana olisi täysi 10.

Todellakin romahti.

Keskellä mutkitteleva informatiivinen ja kronologisesti etenevä valopöytä esineistöineen. Katosta roikkui valtiolippuja sekä suojeluskunnan ja punakaartin lippuja.

Juoppouden vaikutus rikollisuuteen: miehet juovuksissa ja naiset selvinpäin. Mitenkähän on lukemat tänä päivänä?

Värien selitykset edellisestä taulusta. Mitä sitä kiertelemään ja kaartelemaan, juovuksissa mikä juovuksissa.

Lakki. Päästä. Pois. Ylös.

Eräässä valopöydän info-osuudessa luki seuraavasti: "Sotasensuuri vei suomalaisten uskon viralliseen tiedotukseen. Maaliskuun lopulla 1917 sensuuri lakkasi. Lehtiin sai nyt kirjoittaa vapaasti, vihapuhe lisääntyi. Syksyn 1917 vaaleissa puolueet saarnasivat propagandaa, eikä tosiasioista aina välitetty. Vastakkainasettelu ja asenteet kärjistyivät, kyky kuunnella toisia mielipiteitä loppui. Viestivälineinä oli kirjoituskone, kynänteroitin ja puhelin..." Kuulostaako tutulta? Vaihdetaanko vain vuosiluvut?

Paljon ennen internettiä ja 365/24/7 yhteiskuntaa. Eikä tarvitse ladata, sen kuin syöttää paperia rullille ja naputtelee.

Vaikuttava näyttely.

Sitten kierrokselle perusnäyttelyn pariin, joka pääsi yllättämään laajuudellaan. Aina vaan tuli uusia kulmia, joidenka takana oli lisää ja lisää nähtävää. Melkein meni informaatioähkyn puolelle. Mutta vain melkein. Perusnäyttely on todella mukaansatempaava ja opettavainen. Harvoin sitä tulee ajatelleeksi, miten rikosprosessi etenee. Nyt asia oli havainnollistettu isolla taululla. Toisaalta voisi pitää tietovisassa kysymyksen, että "Mitkä ovat yleiseimpiä löytötavaroita?" Karhu-ryhmän varustukset vaikuttivat, eikä polisiin käyttämät aseetkaan jättäneet paljon mitään arvailujen varaan. Tuolla, jos missä, saa aikaansa kulumaan ja siten ajantajun katoamaan.

Infotaulu rikosprosessin etenemisestä aina rikosilmoituksesta ylimpiin oikeusasteisiin kotimaata ja Eurooppa myöten.

Vastaus visaan: eniten löytötavaratoimistoon toimitetaan avaimia ja naisten käsilaukkuja.

Tervetuloa Pokelaan! Poliisimuseossa on huomioitu lapset suorastaan ylenpalttisen erinomaisesti. Heti vastaanotossa perheen juniorit saavat suikat päähänsä ja myöhemmin Pokelasta haalarit päällensä. Pokelassa oli monenlaista tekemistä piirtelyistä ja omasta lupatoimistosta leikkimattoon autoineen. Eikä sovi unohtaa Ransu-koiran videoita. Vierailuni aikana liikkeellä oli paljon lapsiperheitä, ja oikein näki, miten lapset viihtyivät paikalla. Taidettiin siellä leikkiä "Rosvo ja poliisi" -leikkiäkin. Että tänne voi tulla koko perheen voimin, koska lapset on huomioitu todella mallikkaasti!

Pokelan oma hihamerkki.

Haalareita 110, 130 ja 150 cm mitoituksella. Ja melkeinpä jokaisella tenavalla oli haalari päällään ja suikka päässään.

"Vuh! Täällä määrään minä."

Kahden saksanpaimenkoiran (kuvassa tosin belgianpaimenkoira) entisenä omistajana olisi mukavaa, kun seuraavan kerran tulen vierailulle, niin poliisikoirille olisi oma esittelynurkkaus, jossa kerrottaisiin poliisikoirien historiasta. Lexin tarina on kertomisen arvoinen, ja uusista tapauksista vaikkapa Börjen. "Miten tullaan hyväksi poliisikoiraksi", niin siihen tarinaan tutustuisin mielelläni. Kyllähän Ransu-koira videollaan Pokelassa koirista kertoo, mutta en näe itseäni istumassa pikku jakkaralla siellä 😉 Ja onhan nuo Lexin ja Börjenkin tarinat melko rajuja perheen pienimmille.

Vaan viimeisimpänä, joskaan ei missään tapauksessa vähäisimpänä, minut yllätti Mypose-selfiekone. Tai selfiekoneeksi minä sen ristin, saattaa sillä olla hienompikin nimi. Melkoisen vekkuli vehje kuitenkin ja kuvasta tuli ihan kelvollinen - omasta mielestäni.

Hepskukkuu!

Nälkä ja jano ajoivat nykyajan ihmisenkin liikkeelle. Voi kun olisikin ollut pikku kahvila tai vastaava museon yhteydessä. Vaan kaikkinensa, kiitos Poliisimuseolle mukavasta päivästä ja hienoista näyttelyistä😊