Museoiden yö -cocktail

Yksi toukokuisen Museoviikon tapahtumista on Museoiden yö. Tampereella oli vuorossa kymmenes kerta, jolloin museot olivat auki yömyöhään tarjoten tapahtumia, nähtävää, kuultavaa ja tekemistä laidasta laitaan kaikenikäisille. Ja millainen sää. Voi istu ja pala latvaa. Kyllä nyt oli ilmojen haltija puolellamme. Oli kerta kaikkiaan niin täydellisesti meiningissä mukana, etten tänä vuonna turvautunut tapahtuman yhteistyökumppanin eli Nyssen palveluihin. Tapahtumarannekkeellahan pääsi TKL:n museobussin kyydillä kohteesta toiseen. Minä luotin nyt yhden naisen lihasvoimiin ja kauniin päivän kunniaksi tohdin laittaa kesäkengät jalkaani. Siispä matkaan...

Kanssakulkijoissa hilpeyttä herättävät kesäkenkäni. Kausi on nyt auki.

Ilmapallot johdattivat Museoiden yö -kohteisiin.

Koska olin liikkeellä ajoissa eli tuntia ennen varsinaista tapahtuman alkua, päätin poiketa suuren maailman tyyliin etkoilla. Etkopaikaksi valikoitui jo aiemmin käymäni Vakoilumuseo Finlaysonin alueella. Minä tykästyin kovin talvella Vakoilumuseon näyttelyihin, joten vauhtia oli hyvä ottaa sieltä ensin ja olipa mukava havaita, että Tampere on löydetty toisella puolen maapalloakin.

En tullut kysyneeksi lähtömaata, mutta olipa mielenkiintoinen keskustelu turistilla ja minulla käsiraudoista.

Kello käy kohti iltakuutta. Kesäkenkää toisen eteen ja kohti Vapriikkia. Lippujono oli tuulikaappiin saakka, eipä tuo silti häirinnyt. Hyvin jono veti, ja kanssaihmiset olivat hyvällä tuulella.

Rannekelippu paikoilleen ja startti kierrokselle Museoravintola Valsiin ja Vapriikin kesäterassin kautta. Nyt jaksaa.

Vapriikin toisessa kerroksessa sijaitsevat Mediamuseo Rupriikki, Suomen Pelimuseo ja Luonnontieteellinen museo olivat tällä kertaa tutustumisen kohteina. Rupriikki kertoo tietoverkkojen ja median historiasta. Siellä oli kamera ja kännykkä poikineen ja tyttärineen. Pelimuseo on joukkorahoituksella toteutettu voimainponnistus, jossa esitellään - pelejä. Moni sieltä löytää tutun ajanvietteen. Löysin minäkin, joskin siltä 1970-luvun osastolta, mikä ei liene varsinainen yllätys. Vaan mikä parasta, useimpia pelejä saa pelata. Luonnontieteellisessä puolestaan oli käydä vähän hullusti tai mitä hullua siinä on, jos ajantaju katoaa. Se on tällaiselle luonnosta kiinnostuneelle kiva kohde.

Legendaarista! Nokian Communicator 9000 esittelyssä. Kenellä teistä oli tämä?

Vielä legendaarisempaa - TV-peli. Minun lapsuudenkodissani tämä peli oli. Siihen aikaan se oli melkoista "haitekkiä". Kaverit kyliltä kävivät pelaamassa. Isän kanssa tietty otettiin monta matsia. Tennis oli mun laji. On muuten kivasti sisustettu interiööri.

Naurusta ei meinannut tulla loppua tässä lajitunnistustehtävän oikeiden vastausten tarkistusvaiheessa. Tuo nro 3 eli filmipurkin näköinen kohde. Siellä oli hyönteinen, joka olisi pitänyt tunnistaa. Minä tohkeissani, että vaahteranlehti. No, oli se lehtikin siinä purkissa, mutta jos on väärät silmälasit päässä, niin sattuuhan sitä väärinymmärryksiä lajimäärittelyssä.

Ihminen on osa luontoa. Se tuppaa unohtumaan, mutta niin se vaan on. Valitettavasti ihminen on luonnon kannalta myös vaarallisin eläin.

Pitihän tämä nyt kokeilla. Tarkistuslaskenta kotona kertoi, että oma siipien kärkiväli sijoittuukin lähemmäksi kurkea kuin huuhkajaa. Kumpi sitten parempi - kurkki on sirompi, pöllö viisas. Hmm...

Tammerkosken tehdasmaisema - yhteinen kansallismaisemamme.

Vapriikissa aika kului vauhdikkaasti, matkan oli kuitenkin jatkuttava. Palatsinsillan yli ja Finlaysonin palatsin puiston poikki seuraaviin kohteisiin Näsinkallion alueelle. Taidekeskus Mältinranta houkutti pistäytymään. Olipa kerrassaan mukava pistäytyminen: sain kasan taidepostikortteja. Kiitos taiteilijoille. Kuvan taulut ovat ostotauluja, mutta mm. kellarikerroksessa oli lainatauluja. Kuulin ensimmäistä kertaa, että taidetta voikin lainata kuukausimaksua vastaan. Lainataulun voi myös ostaa, jos se miellyttää silmää ja sopii kodin seinälle. Kätevää.

Jarkko Rantasen metsäaiheista taidetta. Tykkäsin.

Tallipihalla olisi ollut suklaamaistelukisa. Tohdin tällä kertaa jättää väliin ja poikkesin Milavidan maakellariin eli Olgan kellariin. Tässäpä oli jännä kohde Näsilinnan alueella. Aiemmin se palveli nimenomaan kellarina eli säilöttiin perunaa, säilykkeitä jne. Nykyisin se on Pirkanmaan Maakuntamuseon kohde, jonka ovat adoptoineet ryhmä innokkaita "Olgia" eli Olgan kellariryhmä ry. Nämä aktiiviset daamit kunnostavat kellaria ja pitävät siitä huolta Maakuntamuseon ohjeiden mukaisesti. Ehkäpä joskus tulevaisuudessa Olgan kellarissa voi pitää pieniä tilaisuuksia ja juhlia. Viininmaistajaiset mainittiin, ja paikka sopisi siihen tarkoitukseen mitä parhaiten. Aika näyttää. Jos olet kiinnostunut omasta kulttuuriympäristöstä ja sen vaalimisesta, vilkaisepa Adoptoi Monumentti -sivustoa. Ehkäpä sieltä löytyy uusi kiva harrastus sinulle ja yhteisöllesi.

Katkarapuvoileivästä oli kulunut jo parisen tuntia, joten tilanteeseen oli saatava korjaus. Se, että onko mansikkaleivos ja piccolo-cava nyt ihan parasta - ON SE! Näsilinnan aurinkoterassi, tunnelma, sää, vihreä puisto jne. jne. Pidin kierrokseni suunnitellun tauon Näsilinnassa, eikä se pettänyt tälläkään kertaa. Museo Milavidaan tutustuin tarkemmin viime vuoden viimeisenä päivänä, josta voi aiemmasta blogitekstistä lukea. Nyt nautin atmosfääristä ja yhdestä photobooth-sessiosta. Kuulemma laittavat kuvia ensi viikolla museon sivuille. Saas nähdä.

Näsilinna on todella upea kaikessa komeudessaan.

Ei tarvinne selityksiä.

Kuten tuossa alussa jo mainitsinkin, fantastinen sää teki sen, että en turvautunut Museobussin palveluksiin ja kiersin reitin kävellen. Mikäpä siinä oli oikaista Näsinpuiston ja Hämeenpuiston poikki ja nauttia sielläkin atmosfääristä.

Näsinkallion suihkukaivon eli Tirkkosen suihkukaivon ympäristön istutuksia. Vaan on siinä puisto-osastolla nypittävää.

Amurin käsityöläismuseokortteli. Se oli alkuperäisen suunnitelmani kohde. Edellisestä kerrasta on vierähtänyt hyvinkin yli kolmekymmentä vuotta. Silloin käytiin ala-asteen luokkaretkellä tutustumassa eri kohteisiin Tampereella. Nyt Amuriin piti päästä uudestaan. Ympäristö oli pysynyt entisellään, lattialaudat narisivat samalla tavalla (Huomio! Äiti), tunnelma ja tuoksut olivat tuttuakin tutumpia. Nyt tästä kaikesta nautti ihan eri tavalla kuin silloin muksuna.

Leipomo. Seinällä oleva Mestarinkirja kiinnitti huomiota. Vaarillani oli samanlainen.

Viisihenkisen perheen koti.

Osa kakluuneista oli tavattoman upeita käsityötaidonnäytteitä.

Ruokatavarakaupan karkkihylly.

Lempin koti eli yksi huone. Lempi on ainut, joka on asunut Amurin työläismuseokorttelissa. Hän muutti sinne 1939 ja asui siellä kuolemaansa 1973 asti. Lempin koti on alkuperäisessä asussa.

Pelargonia mummon akkunalla.

Kunnon tapahtumat alkavat aina etkoilla, jonka jälkeen on itse tapahtuma. Jotta tapahtuma olisi täydellinen, niin tokihan pitää olla jatkot. Perinteitä kunnioittaen (jo toinen kerta) jatkot olivat Tampereen Lihajalosteen kojulla Tampereen Taidemuseon edessä lähellä bussipysäkkiä.

Kaksi nakkia ja mehu. Kiitos 😀

Lukemista kotiin.

Huikea kierros, kyllä kannatti. Vieraat ihmiset juttelevat iloisesti ja spontaanisti toisilleen, sekä keskustelevat esineistä yms. TAMK:n aikaisen koulukaverin näkeminen oli oikein superbonus. Sori Emmi, kuljin niin ajatuksissani, että havahtuminen nykyhetkeen otti muutaman sekunnin 😊

Kiitos Tampereen alueen museoille tapahtumasta. Ensi vuonna sitten uudestaan. Silloin kohteiksi otan taas jotain uutta.