Tampere 1918

"Arbeit macht frei". Tiedättehän tuon tekstin mm. Auschwitz-Birkenaun keskitysleirin portissa eli suomennettuna: työ tekee vapaaksi. Entäpä jos puskutraktorit olisivat jyränneet alueen rakennukset matalaksi ja paikalle olisi pystytetty kivipaasi pronssilaatan kera: tällä paikalla...... jne. Olisivatko ihmismielen synkimmät hetket jääneet historian unohdetuille lehdille, tai olisivatko saksalaiset tehneet tiliä menneisyytensä kanssa? Vaikeita kysymyksiä, eikä minulla niihin ole vastausta. Aavistuksia vain. Silti nämäkin kysymykset nousivat pintaan, kun kävin tutustumassa Tampere 1918 -näyttelyyn Museokeskus Vapriikissa Tampereella.

Kolme kuukautta vuoden 1918 alussa on ajallisesti kovin lyhyt pätkä kohta 100-vuotiaan Suomen historiassa, mutta äärimmäisen merkittävä ja monta asiaa määrittävä. Tuon talven ja kevään kaikuja voi kuulla vieläkin, eikä pelkästään Tampereella, jossa tuolloin käytiin vieläkin Pohjoismaiden verisin ja suurin kaupunkitaistelu. Tampere 1918 on näyttely, joka toivottavasti on jatkossakin yksi Vapriikin pysyvistä näyttelyistä, ja jonka mahdollisimman moni suomalainen kävisi katsomassa rauhassa ja ajatellen. Kuitenkin yli 13-vuotiaan, sillä näyttelyssä on syystäkin K-13 ikäraja. Ei se ole aikuisellekaan helppo, eikä sen pidäkään. Ensimmäinen näyttely, jossa kyynel tuli silmäkulmaan.

Teloituskomppanian edessä. 

Lentolehtisiä pudottivat niin punaiset...

....kuin valkoisetkin.

Hengitä syvään ja astu kujalle.

Näyttely on hyvin rakennettu. Äänimaailma tuo pommitukset lähelle. Visuaalisuuteen on panostettu. Tapahtumat on kerrottu kirkkaiden lasien läpi, jolloin jokainen osapuoli on saanut äänensä kuuluviin. Näyttely ei pääty lohduttomaan toivottomuuteen, vaan anteeksiantoon ja eteenpäin katsomiseen: vuoden 1918 kaaoksessa veli nousi veljeään vastaan, vuonna 1939 veljet taistelivat rinnakkain.

Samalla näyttely kuitenkin muistuttaa, että maailmalla käydään edelleen erittäin verisiä ja pitkäkestoisia sisällissotia - sotia, joissa ei ole kuin häviäjiä, jonka suurimpina kärsijöinä ovat useimmiten ne kaikista viattomimmat eli lapset; kuten Verkatehtaan poika huhtikuun alussa 1918...

Kukaan ei häntä kaivannut, kukaan ei häntä surrut. Ehkä hänet on haudattu Kalevankankaalle joukkohautaan, ehkä ei.

J.K. Vapriikki on julkaissut tuon ajan kuvia CC-BY lisenssillä. Niitä löydät tästä linkistä. Kuva Verkatehtaan pojasta on ottamani kuva kuvasta. Alkuperäisen kuvan on ottanut Oscar Sundberg, ja se kuuluu Vapriikin kuva-arkistoon.