On laulu katupoikien, kätköissä Sörkän laitakatujen...

Kukkuluuruu lukijani. Antaa katupoikien vihellellä, minä tarinoin.

Opintoretkiini kuuluu tutustuminen maakuntamuseoon ja johonkin erikoismuseoon. Tällä kertaa museokierroksellani piipahdetaan Helsingissä minulle täysiin tuntemattomiin suuruuksiin eli Suomen Pankin rahamuseoon ja Helsingin kaupunginmuseoon. Tiedättekö mitä, molempiin on ilmainen sisäänpääsy ja molemmat sijaitsevat ihan Senaatintorin kupeessa, että hyppy nelosen tai seiskan ratikkaan ja menoksi. Ei tarvitse kulkea pitkin laitakatujen kätköjä.

Helsingin kaupunginmuseo saa aloittaa

Helsingin kaupunginmuseon sivuilla on kerrotu museosta mm. seuraavaa: ”Helsingin kaupunginmuseo on maailman ainoa museo, jonka aiheena on Helsinki. Keskiössä ovat kaupunkilaisten omakohtaiset kokemukset ja tavallinen arki, jota museon esineet ja valokuvat heijastavat. Kaupunginmuseon museoperheeseen kuuluu myös neljä muuta helsinkiläistä museota – Hakasalmen huvila, Ruiskumestarin talo, Työväenasuntomuseo ja Ratikkamuseo. Museon kokoelmissa on noin miljoona valokuvaa ja 450 000 esinettä, ja se vaalii myös kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia ja ympäristöjä sekä toimii Keski-Uudenmaan maakuntamuseona.”

Museon esittelyssä luvataan, että museo antaa mahdollisuuden rakastua Helsinkiin. Uskon, että monelle käy näin. Ihastuminen, näin hämäläisenä, voisi olla kohdallani oikea termi. Museo oli kiva ja lämminhenkinen paikka. Se oli todellinen aikamatka, mutta siellä oli kohteita mm. skeittauksesta, jotka ovat täysin nykyaikaa. Merkittävä aisti, jolla kokemuksia aistitaan ja siten myös muistetaan, on haju. Yksi museon huoneista oli varattu säännöllisesti vaihtuvalle hajulle. Kävin minäkin siellä nuuhkimassa ilmaa, että mitä muistoja se minulle tuo. Minulle tuli mieleen luonto ja viljapelto. No, oikea vastaus oli kevät. Luonto sentään meni oikein tai ainakin sinnepäin.

Helsingin kaiku –lehti oli mainio opas näyttelyyn. Parasta on kuitenkin se, että sen sai itselleen, joten näyttelyyn on kiva palata vielä kotisohvallakin.

Interiööri 1940-1950 –luvuilta. Kovin paljon oli tuttuja esineitä, joita olen nähnyt mummulassa ja lapsuudenkodissa. Astiakaappi, jonka päällä on punainen pelargonia, löytyy itseltänikin alkuperäisessä asussa eli puunvärisenä ja alkuperäisessä käyttötarkoituksessa eli astiakaappina.

Nupit kaakkoon ja poppia ilmoille. Kiva jukeboksi, josta soi enemmän kuin tuttuja säveliä.

Helsingin kaupunginmuseo kertoo myös suomalaisen yhteiskunnan historiaa. Keskioluen vapauttamisesta ruokakauppoihin oli oma kertomuksensa.

Skeittinurkkaus.

Muistin, että tuo muovinen puhelinkoppi olisi ollut korkeammalla. Ehkä aika on kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja olen kasvanut siitä ulos. Puhelimella saattoi ”soittaa” ennalta määrättyihin numeroihin. Olihan se ihan hauska nostalgiakokemus sekin.

Nämä olivat ihania!!! Alexander Reichsteinin He olivat täällä –valoveistokset Helsingin kaupunginmuseon sisäpihalla. Näyttely päättyi 31.12.2016.

Oli mukava retki. Museokahvilassa teekupponen oli kyllä melko kallis, muutoin suosittelen kohdetta erittäin lämpimästi. Varmasti tulen käymään toistamiseen. Sitten rahamaailmaan.

Suomen Pankin rahamuseo

”Suomen Pankin rahamuseo esittelee rahan historiaa meillä ja muualla sekä Suomen Pankin toimintaa Euroopan keskuspankkijärjestelmässä. Rahamuseo on suunniteltu oppilaita ajatellen, ja käynti museossa sopii hyvin osaksi yhteiskuntaopin sekä taloustiedon opetusta. Samalla rahamuseo palvelee kaikkia rahan historiasta ja keskuspankki-järjestelmästä kiinnostuneita”. Näin Suomen Pankin rahamuseo esittelee itsensä ja kokemukseni perusteella se pitää erittäin hyvin paikkansa.

Minulla kävi tuuri museossa, kun muutama minuutti saapumiseni jälkeen paikalle tuli lukiolaisryhmä, jolle oli sovittu opastus. Esittelin itseni museon oppaalle ja sain mahdollisuuden liittyä mukaan kiertokäynnille. Ammattitaitoisen oppaan johdolla oli mukava tutustua näyttelyyn. Emme pelkästään ihmetelleet oravannahkoja, 1920-1930 –lukujen pörssiromahduksia niin Saksassa kuin Yhdysvalloissa vaan keskustelimme rahan merkityksestä ja miten se pyörittää tätä maapalloa. Huomattavana osana keskusteluissa oli Eurooppa ja sen rahamarkkinat. Nostalgiatrippi tämän ikäiselle tuli puolestaan näyttelyn siinä osassa jossa esiteltiin vanhoja seteleitä, jotka kaikki ovat tallennettuina ja esillä näyttelyssä. Juniorit olivat puolestaan kiinnostuneista erilaisista interaktiivisista peleistä ja toiminnoista, joita museossa oli tarjolla. Vaihtuvana näyttelynä vierailuhetkenä oli pop-up –tyyppinen tauluesittely 1930-luvun maailmanlaajuisesta lamasta ja sen vaikutuksista kaikkeen elämiseen. Mistä Suomi elää 2067 -suurnäyttely puolestaan avautuu 24.1.2017.

Suomen markan ensivaiheita sen isän eli J. V. Snellmanin aikoihin.

Ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää, mutta tämäpä on peräti 93,7 prosenttisesti. Suomen suurin (tiettävästi) kultahippu ”Aleksi” löydettiin Inarin Laanilasta vuonna 1910. Sen nykyinen paino on 385 g. Perimätiedon mukaan hippu oli painavampi, mutta löytäjä, Mikko Aleksanteri Kiviniemi, irrotti siitä kultaa vaimonsa vihkisormukseen. 

Viimeinen Suomen markan setelisarja, joka korvautui käteiseuroilla vuonna 2002.

Minun ikäluokalleni, vanhemmille ja aavistuksen nuoremmillekin ei vaatine selityksiä. Siinähän se on  Suomen markka vuosilta 1964 – 1993.

Tästä olikin jo aiemmassa blogitekstissäni juttua. Olisin ollut äärimmäisen pettynyt, jos Suomen Pankin rahamuseossa olisi ollut ruotsalaisen sisustusliikkeen design esillä. Onneksi ei ollut, vaan Iittalaa (Fiskars) oli esillä Teeman ja Kartion muodossa sekä Fazerin Kiss-Kiss –namuja.

Käynti Suomen Pankin rahamuseossa oli yhden sortin eksyminen - aivan loistava sellainen. Tätäkin kohdetta suosittelen erittäin lämpimästi. Museokahvilan kahvikupponenkin (tee myös) kun maksaa vain euron, niin ei matkalaisen budjetti painu pakkaselle ja pysyy finanssipuoli kunnossa.

Lisää retkistäni päivänä muutamana. Heippa siihen saakka 😍